Aina voi oppia jotain uutta!

08.08.2018

Olet varmaan kohdannut elämässäsi lukuisia tilanteita, jossa ylpeys nostattaa päätään ja vie helposti mennessään ojasta allikkoon. Toisaalta olet ehkä voinut myös havaita toisissa ihmisissä sellaisia asioita tai piirteitä, jotka saa meidät pitämään heitä täydellisinä esimerkiksi rakastuessa.

Mutta mitä tapahtuu, kun havaitsemme heissä ensimmäisen virheen?

Mielikuvamme murenevat ja syntyy pettymyksiä ynnä muita negatiivisia tunteita. Kuva täydellisyydestä särkyy ja emme välttämättä edes tiedä enää mihin tulisi luottaa. Näin käy tasaisessa tahdissa itse kullekin. Ja se on täysin normaali ilmiö.

Mitä siis kannattaisi opetella?


Lähtökohtaisesti voidaan kai sanoa, että opi hyväksymään ja tunnistamaan heti alusta asti, että kukaan ei ole täydellinen. En minä etkä sinä, kuten ei kukaan muukaan. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että meidän tulisi vain etsiä toisistamme niitä virheitä, päinvastoin. Vaan oppia virheen sattuessa antamaan itsellemme ja toisillemme anteeksi, koska mehän ymmärsimme jo, että kukaan ei ole täydellinen.


Hyödyt

Oppiessaan ymmärtämään tämän paradoksin on todella helppoa päästä vastoinkäymisistä yli. Kaikki virheet joita havaitsee itsessään tai toisissa ovat lopulta ohi meneviä, jos niistä opettelee päästämään irti. Ja miten se vaikuttaakaan asianomaiseen? Voit varmaan jo ymmärtääkin, mitä irti päästämisen taito vaikuttaisi sinun elämääsi, vai?

Mikäli et ole ihan varma sen vaikutuksista, niin kerron hieman omista kokemuksistani. Irti päästäminen on mahdollistanut ja antanut elämääni niin paljon uutta energiaa, aitoa iloa ja opettanut elämään tässä hetkessä, sillä masentunut ihminen esimerkiksi elää hyvin helposti menneisyydessä ja tehtyjen virheiden maailmassa. Se luo vääristymiä ja aiheuttaa "sokeuden" nykyhetkeen.

On ymmärrettävä, että ne asiat joita on itse tehnyt tai joutunut elämänsä aikana kohtaamaan ei ole enää tässä hetkessä todellisia, paitsi jos antaa niiden vallata mielen ja sitä kautta pitää niitä elävinä mielikuvina. On siis pakko opetella päästämään mistä tahansa kokemastaan vääryydestä, traumasta yms. irti, jotta pääsee tähän hetkeen kiinni ja voi oppia näkemään elämässään paljon hyvääkin.

Tämä ei siis tarkoita sitä, että sinun tulisi opetella olemaan välinpitämätön, vaan sitä, että ymmärrät, että tehtyjä tekoja ei saa myöhemmin enää tekemättömäksi. Tekijä ei ole yhtä kuin itse teko ja kaikki voi pitkän työn tuloksena muuttua. Kyse on lopulta aina omasta suhtautumisesta asioihin ja negatiivisista tunteista ja ajatuksista voi todella oppia päästämään irti halutessaan.

Tämä on vaikeaa, tiedän sen, mutta kuitenkin täysin opeteltavissa oleva asia. Kirjoitinkin tässä eräänä päivänä itselleni niitä asioita ylös, joita olen oppinut tämän viimeisen 11 vuoden aikana. Asioita on lukuisia, mutta minulle henkilökohtaisesti tärkein havainto oli, että mikään ei todellakaan ole koskaan niin huonosti, etteikö se huomenna voisi olla jo paljon paremmin.

Lämpöisin halauksin

Eva H.

Uusimmat kirjoitukset blogissa

Lue kuulumisia tai mikä on uutta hyvinvoivan mielen kehittämisessä

Haluatko kommentoida tai jakaa ystävällesi?

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita