Älä koskaan anna periksi

Viime viikkojen aikana on monenlaiset ajatukset ja tunteet pyörineet mielessäni, olenko siis erilainen, tavallinen "tunteva ihminen" vai yhtään mitään tässä luomakunnassa?!

Monesti olen saanut havaita sen, että meitä haluttaisiin tunkea samaan muottiin, tulisi tuntea, käyttäytyä ja jopa ajatella, siten kuin oletetaan ja halutaan... herää kysymys, missä on ihminen itse? Nurkassako ja "leima" otsassa? Syrjäytynyt, yksinäinen, unohdettu?

Sitä ei varmasti voi kukaan elämässään välttää, etteikö joutuisi kohtaamaan vastoinkäymisiä, tragedioita ja niin edelleen, mutta usein me toiset ihmiset unohdamme sen, että miten tällaiset asiat ovat vaikuttaneet kyseiseen henkilöön, millaisia jälkiä ne ovat jättäneet ja kuinka hän voi joutua taistelemaan omasta olemassa olostaan päivittän.

Kuvituskuva: Shutterstock.com

Kerron pienen tarinan elävästä elämästä... lapsuudestani...

Minulla oli lapsena ystävä, poika, joka aina näytti iloiselta ja hyvinvoivalta. Yläasteelle päästessämme, aloin aika ajoin miettimään, kuinka eriarvoisesti opettajat häntä kohtelivat. He pitivät häntä jostain syystä häirikkönä ja ehkäpä "tyhmänä", koska todistus kiilteli aina armo vitosia.

En nähnyt hänessä mitään poikkeavaa, omituista tai muutakaan sellaista, vasta aikuisiällä aloin miettimään enemmän, miksi hänellä ei ollut kavereina saman sukupuolen edustajia, sillä 70-80 luvulla olihan se ehkä hieman omituista, että poika liikkui tyttöjen seurassa.

En todellakaan tiedä hänestä mitään muuta kuin sen, mitä ulkoisesti näin ja kuulin. Hän oli aina ystävä muille, iloinen ja leikki jopa 8-vuotta nuoremman siskoni kanssa.

Kasvoimme, muutimme eri paikkakunnille ja tuli päivä, kun kuulin, että häntä ei enää ole. Elämä vei oman käden kautta toisaalle, mietin, että miksi? Mitä hänen elämässään tapahtui vai oliko se alusta alkaen liian "poikkeavaa" ja raskasta hänen kantaa, koska hän oli erilainen ja ei ehkä istunut siihen muottiin, mitä ulkoinen maailma häneltä odotti?

Vaikka aikaa on kulunut, silti samat asiat toistuvat, jos yksilö on erilainen ajatuksiltaan, ulkomuodoltaan, taustoiltaan tai millä tavalla tahansa hänet halutaan syrjäyttää. Vielä parempi, jos hänet voi tunkea ison myllyn läpi, että hänestä tulisi vihdoin ja viimein samanlainen kuin "me muut kiiltävät tinaukot".

Vastaavia tarinoita tiedän aivan liian paljon ja se on todella raadollista tuota ihmistä kohtaan, mitä voin siis tehdä? Olla myös itse erilainen, suojella, antaa ääneni niille, jotka eivät siihen enää jaksa tai kykene. Pyrkiä itse olemaan vain läsnä... toiselle ihmiselle, joka on aivan yhtä arvokas kuin minä olen.

Asia mikä tuntuu olevan vaikea toisten ihmisten ymmärtää, on se, että masentunut tai maahan lytätty ihminen ei yksinkertaisesti enää kykene pitämään itsestään tai asioistaan huolta. Miten tällöin voisi kyseinen ihminen edes ajatella mitään käytännönasioita, saatikka tulevaivaisuutta. Kuka hänen puoliaan silloin pitää? Leppäkerttuko? Ihmiselle itselleen se voi olla jokapäiväistä taistelua elämästä ja kuolemasta, jossa isot hampaat haluavat narskuttaa ja syödä toisen ihmisen "palan kerrallaan", jotta muotti olisi lopulta toiminut.

Kysyn vain, että mihin on tällöin ihmisarvo, lähimmäisenrakkaus ja hyvyys kadonneet vai ovatko ne häviäviä luonnonvaroja?

Mikäli sinulla on voimavaroja, ole tukena niille, joilla ei niitä enää ole. Siihen ei vaadita mitään muuta kuin läsnäolon- ja kuuntelemisen taitoa. Se ei maksa kenellekään yhtään mitään, mutta antaa lopulta niin paljon - monelle.

Jälkisanat masentuneille ja "erilaisille" ihmisille:

Älä koskaan anna periksi, tämän tiedän kokemuksesta, että ei kannata antaa periksi, vaikka joutuisit kävelemään tuskaisan "helvetin" läpi, josta useat ihmiset eivät tiedä mitään. Kävely sen läpi luo sinusta lopulta ihmisen, joka todellisuudessa olet, etkä enää joudu näyttelemään ja kuluttamaan voimavarojasi siihen, että sinun tulisi olla jotain sellaista, mitä et ole etkä halua.

Masennus avasi minulle aivan uudet ovet itsetuntemuksen kehittämiseen, tunteiden tunnistamiseen ja aidon ilon löytymiseen. Joten turhaan en tuskissani kouristellut ja "pimeitä öitä" viettänyt. Ja mikä on vaikeinta: ottaa se ensimmäinen askel ja uskaltaa oppia kuuntelemaan itseään sen suhteen, kuka todellisuudessa olen tai haluan olla.

Uskalla siis olla erilainen, sillä et kuitenkaan ole yksin, meitä on myös monia muita, jotka haluavat kehittää omia hyvinvointi taitojaan, ehkä hieman toisin... >>>

Lämpöisin halauksin

Eva H.

Uusimmat kirjoitukset blogissa

Lue kuulumisia tai mikä on uutta hyvinvoivan mielen kehittämisessä

Haluatko kommentoida tai jakaa ystävällesi?