Elämää ilman murheita

01.08.2018

Tänä päivänä, kuten varmaan koko ihmishistorian aikana, ihmiset ovat kokeneet aina elämässään isoja ja pieniä vastoinkäymisiä. Mikäli ajattelet, että murheeton elämä olisi tässä vaiheessa saavutettavissa, suosittelen palaamaan maan pinnalle ja miettimään muita toimivia keinoja selviytymiseen. 

Erilaisia vastoinkäymisiä ei vain yksinkertaisesti voi välttää ja ne kuuluvat ihmiselämään. 

Kysymys kai onkin siitä, miten niistä oppii pääsemään nopeammin yli.

Kuvituskuva: Shutterstock.com

Tämän taidon olen saanut opetella paisuneen kantapääni kautta. Voin kertoa, että aikoinaan minulla meni kolme vuotta ennen kuin pääsin yhden huom! vain yhden ihmisen sanoista ja loukkauksista eroon. Olin siis käyttänyt kolme vuotta aikaani, energiaani ja elämääni yhteen pieneen hetkeen, jossa koin tulleeni loukatuksi. Oletko koskaan miettinyt omalla kohdallasi, miten se vaikuttaa sinun elämääsi tai mitä jos näet toisen "roikkuvan" jossain asiassa kiinni? Ei se ainakaan ole elämästä nauttimista.

Minulta meni kolme vuotta, kunnes oivalsin yhden asian, että annan tämän ihmisen rajoittaa elämääni, jota en edes enää tavannut. Annoin hänen mieleni ja tunteideni kautta musertaa, viedä energiaani ja estää minua elämästä. Kyllä annoin siihen kaikkeen itse luvan.

Onneksi eräänä päivänä asiat kirkastuivat, ilmeisesti kantapääni oli kyllästynyt ottamaan enää yhtään uutta iskua vastaan ja päätin löytää keinoja päästä yli musertavista tunteistani ja ajatuksistani tuota ihmistä kohtaan, jotka kaatoivat minut kerta toisensa jälkeen elämäni estradilla.

Ennen kuin ymmärsin koko mekanismin ja osasin sen käytännössä, todella, niin siihen tarvittiin harjoittelua, lukuisia epäonnistumisia ja vielä enemmän onnistumisia. Ensin siihen meni vuosi ennen kuin saatoin alkaa havaitsemaan tehdyn työn tuloksia, sitten puoli vuotta, kuukausi ja nykyisin päivä tai enää pieni hetki. Aikamoinen muutos, eikö?

Osaatko edes kuvitella, miten paljon tämän yhden asian eli irti päästämisen ja anteeksiantamisen oppiminen on muuttanut elämääni? P A L J O N

Se kaikki työ, jonka tein, lopulta palkitsi ja varsinaisten harjoitusten tekeminen käytännössä toi elämääni lottopotin.

Ajattelin kertoa tämän keinon myös sinulle. Haluatko oppia päästämään irti tuskastuttavista asioista ja nauttimaan elämästäsi enemmän? Mukaan pääset nopeasti ja helposti painamalla yksinkertaisesti vain tästä>

Ja olen tullut siihen tulokseen, että mikään aika, jonka käyttää oman hyvinvointinsa kehittämiseen, ei koskaan mene hukkaan.

Lämpöisin halauksin

Eva H.


Uusimmat kirjoitukset blogissa

Lue kuulumisia tai mikä on uutta hyvinvoivan mielen kehittämisessä

Haluatko kommentoida tai jakaa ystävällesi?

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita