Eutanasia tulee - oletko valmis?

03.02.2020

No niin, tulipa sitten eteeni kunnon pläjäys, kun näin Iltalehden uutsiotsikoissa; Mielenterveysongelmista kärsinyt Tina Nye, 38, sai eutanansian vuonna 2010!!!! Siis oikeesti? (linkki julkaisuun > https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/bf3eae61-c3e4-4e5a-aab4-7646a7ad2b69 )

Tiedättekö, että tämä otsikko lämmitti kummasti näin helmikuisen kylmän sateen ja viiman keskellä!

Siis kaikki, jotka kärsivät mielenterveysongelmista, niin helpotus on löydetty - EUTANANSIA!!!

OIKEESTI?!

Kuvituskuva: Shutterstock.com

Uutista lukiessa heräsi monenlaisia kysymyksiä;

- Kuten ihminen, joka on yrittänyt monesti itsemurhaa, niin onko hän siis täysissä sielun- ja ruumiin voimissa, että hän on kykenevä päättämään ELÄMÄSTÄÄN?

- Toisekseen, kun tekstissä tuli esille, että hänen mielenterveysongelmansa on PARANTUMATON, niin herää suuri KYSYMYS, että eikö hoitohenkilökunnalla ole tietoa siitä,

a) kuinka helpottaa potilaan tilaa?

b) tai tietoa, että monista mielentervysongelmista, kuten esimerkiksi eri asteisista masennuksen tiloista voidaan parantua!!!

Vai eikö löydy hoitopaikkoja?!?!?!

Tätä "uutista" lukiessa, niin monenlaiset tunteet ja ajatelmat heräsivät, jopa tässä kivisessä kehossa. Mutta vielä enemmän... itseasiassa alkoi ottamaan päähän, että millaisiahan ajatuksia tällainen toiminta herättää sellaisessa ihmisessä, joka kamppailee omien mielenterveysongelmiensa kanssa? Luoko se toivetta selviytymisestä vai jättääkö se jäljelle enää tämän yhden vaihtoehdon - eutanansian?!

ITSE PIDÄN HYVIN TÄRKEÄNÄ SITÄ. että vaikka sitä olisi kuinka pohjamudissa tahansa ja mitään hyvää ei sillä hetkellä näkisikään - niin jonain päivänä jokin hyvä ilmestyy!!!! Mutta ITSE ASIANOMAISEN on otettava se vastuu omasta elämästään, SE ON PAKKO!!!! Kukaan toinen ei voi sitä tehdä - EI KUKAAN!!! (ja tässä kohtaa epäselvyyksien välttämiseksi en puhu lapsista/nuorista, vaan aikuisista.)

Jäi tästä artikkelista vain päälimmäisenä mieleen, että asianomaisen ei itse tarvitsisi taaaaaskaaaan tehdä mitään ja minkäänlaista toivoa ei olisi, jos "pillerit", "shokit" tai "terapiat" eivät auttaisi. Tai kaikki helpottuisi vain silleen ITSESTÄÄN sohvalla tai sängyssä maatessa.

Joskus niin toivoisin, siis todella TOIVON, että meille ihmisille opetettaisiin muutakin, kuin vain "materialistisia tavoitteita" ja "kilpailua" - jotka eivät synnytä mitään muuta kuin ahneutta, epätoivoa ja suuria suuria pettymyksiä.

Itse ajattelen nykyisin, kun olen monenlaisia TARINOITA/OPETUKSIA KUULLUT JA mm. erilaisia kirjoja/kirjoituksia lukenut itämaiseen ajattelutapaan liittyen - mm. ihmiselämän kiertokulusta, niin en usko, että kuolema edes eutanasian kautta olisi mikään apukeino - se on ainoastaan pakokeino.

Ja jos ihmiset hieman lukisivat ja ottaisivat selvää esimerkiksi jälleensyntymästä, mitä se tarkoittaa, voisi moni asia muuttua ja ymmärrys elämästä ja siinä ilmenevistä asioista kasvaa aikas paljon - you know?!

Mutta tällaista se on - yhteen mennään ja ympäri tullaan ja mietitään, että miksi taas...kunnes...no se jää jokaisen harkintaan.