Ihmeellinen on maailma, eikö?

21.02.2018

Tämän viikon minun piti "lomailla"... niinpä niin en taida osata sellaista harjoittaa ainakaan täällä kotopuolessa...

Joten kerron pienen tarinan eilisestä...kirjoittelen erästä tekstiä, joka on minulle henkilökohtaisesti tärkeä... en edes tajunnut sen olevan niin sydämenasia, kunnes sukelsin siihen tekstiin sisään, samalla kuitenkin katsoen sitä kokonaisuutta lintuperspektiivistä.

En ymmärtänyt aloittaessani, kuinka iso juttu tämä edes on, koska se on asia, josta halutaan vaieta. Masentuneisuudesta ei haluta puhua, eikä kertoa kenellekään sen todellista laitaa. Se on ollut myös minulle henkilökohtaisesti asia, josta tuli vain pysyä vaiti - entä sinun?

Kuvituskuva: Shutterstock.com

Nyt aloittaessani kirjoittamista, en tiennyt mihin ryhdyin, kuvittelin kyllä monenlaista, mutta en todellakaan tiennyt. Nyt yli 30 sivua kirjoittaneena, (jonka mahdollisesti joskus julkaisen joskus kirjana muille), niin en tiedä mihin avautuminen johtaa.

Annoin mieheni lukea eilen näitä muutamia kirjoitettuja sivua ja hän sanoi todella mielenkiintoisesti, joka oli höystetty todella rankalla mustalla huumorilla, että "jos ei vielä aikaisemmin ollut ajatellut päättä päiväänsä, niin tätä lukiessa, sen todella haluaa tehdä!!!"

Ensiksi mietin hänen kommenttiaan, että kirjoitinko liian raadollisesti... mutta kun mietin asiaa , niin tajusin, aivan olin onnistunut! Miksikö? Koska näistä asioista ei kukaan puhu, niistä vaietaan ja kukaan asianomainen ei halua kertoa todella siitä, mitä ihminen voi kokea ja tuntea, kun "musta yö" saapuu elämään. Se on liian tuskaista, pelottavaa ja ennenkaikkea hävettävää.

En myöskään tiedä, miksi kirjoitan tätä nyt tähän, mutta jostain syystä koen tämän tarpeelliseksi?!!?!

Tajusin eilen myös sen, että olin yli 10-vuotta pyörinyt tämän saman teeman ympärillä kuin kissa kuumassa puurossa, mutta en koskaan ollut halunnut tuoda sitä olennaisinta esiin. Ei, koska ehkä häpesin tai se oli aivan liian pelottavaa, jolle antaisin omat kasvoni mikäli puhuisin siitä ääneen. Tuoda itsensä ns. näkyväksi - alastomaksi toisten eteen, johon kaikki olivat aikaisemmin olleet vain, että "shhhh...oo jo hiljaa".

Päätin siis hypätä täysin tuntemattomaan ja uskaltaa mennä sellaiseen maailmaan, joka sai kroppani tärisemään ei pelosta, vaan siitä epävarmuudesta ja tietämättömyydestä, koska en todellakaan tiedä mihin tämä kaikki johtaa.

Mutta sen tiedän, että sattumia ei ole. Viimeisin näistä "sattumista" tuli juuri eilen puhuessani isäni kanssa puhelimessa. Hän antoi minulle isomman kipinän jatkaa Antaa sen siis "roihahtaa liekkeihin", jota olin ilmeisesti pelännyt näyttää kenellekään muulle.

Joten ihmeellinen on maailma... merkkejä annetaan, kysymys kai on siitä, että uskallammeko "hypätä" omalta mukaavusalueeltamme ulos?!