Ihminen, joka kadotti itsensä

Tunsin kerran ihmisen, joka ajatteli tietävänsä ja osaavansa kaiken, siis kaiken. Hänellä oli aina tapana sanoa, että "joo, mä tiedän ton, sun pitää kato vaan näin..." Aina oli ulkokuori hyvin rakennettu ja hommat "niin kuin hansakassa".

Kukaan ei todellisuudessa tiennyt hänestä mitään, muuta kuin tämän ulkoisen kuoren antaman vaikutelman, joka ärsytti ja kismitytti monia ihmisiä.

Ulkokuori lopulta hajosi, se ei pysynyt kasassa toisten odotusten mukaisesti, tornit kaatuivat ja sisältö paljastui.

Herkkyys, joka oli tungettu viimeisen solun ranta perukoille, alkoi vuodattamaan kyyneleitä, ilmensi tyhjäksi elettyä elämääsä ja huuti sisällään hoosiannaa.

Lapsenomainen luottamus oli aikuisiällä kadonnut, pettymykset vallanneet sisäisen ilon ja vain maine ja tehokkuuden tarve oli tahrinnut mielen.

Nuori ihminen, joka oli kadottanut sisäisen kauneutensa ja joka oli kiltisti odottanut taustalla kaikki ne vuodet uutta ihmisyyden löytymistä.

Sanotaan, että ennen kuin voi löytää, tulee nähdä itsestään myös se toinen puoli? Lantti, joka toiselta puolelta hehkuu ja toiselta varjostaa. Kyse on elämäntaidoista.

Lämpöisin halauksin

Eva H.

Uusimmat kirjoitukset blogissa

Lue kuulumisia tai mikä on uutta hyvinvoivan mielen kehittämisessä

Haluatko kommentoida tai jakaa ystävällesi?