Tyttäreni pysäytti minut toissa iltana esittämällä kysymyksen... "äiti, miten voi aina vain haluta lisää, vaikka tänään saisin kaikki ne asiat mitä haluan, niin silti huomenna haluan taas jotain muuta?"

Fiksu ja järkevä kysymys vähän yli kaks kymppiseltä nuorelta ihmiseltä. Tunnistin, että olen itse ollut joskus aivan samanlainen... Kuin Kapteeni Koukku laivansa kannella aina haluamassa milloin mitäkin, kun ei saa sitä todellista kohdetta käsiinsä.

Haluaminen voi olla hyvästä tai pahasta, riippuu halun kohteesta. Usein täällä länsimaissa halutaan aivan turhaan sellaisia asioita, joilla ei ole mitään muuta virkaa kuin antaa ihmiselle hetkellinen nautinto. Huomenna se on jo unohdettu ja kierrätykseen laitettu. Kuinka siis kehittää haluluontoaan ennen kuin se muuttuu himoksi?

Joten tulisiko meidän opetella tunnistamaan miksi mitäkin haluaa? Onko se vain hetkellinen mielenjohde, joka on syntynyt jonkin mainoksen tuloksena? Vai apukeino turruttaa jokin tunne allensa? Sillä eihän kukaan ehdoin tahdoin halua käsitellä niitä asioita, joita tulisi oppia käsittelemään, nämä peitetään juuri haluluonnolla. "Sortumista" selitellään kuuluisilla "päähänpistoilla". Kuitenkin "pahentuessaan" ja nautinnon saamisen takeeksi voidaan ajautua päihdekierteeseen tai muiden riippuvuussuhteiden synnyttämiseen. 

Tuleehan ihmisen nyt jostain elämässään saada sitä nautintoa?! 

Kuvituskuva: Shutterstock.com

Lukuisia keinoja on olemassa, kuinka turruttaa oma mielensä ajattelemasta asioita, jotka haluaisivat tulla näkyviksi.

Kuitenkin on hyvä miettiä, että miten kauan ihminen on kykenevä pitämään ne asiat maton alla, vai alkavatko ne näkyä toista kautta? Ylipainona, ongelmina, köyhtymisenä tai muuna ilmiönä, sillä omasta kokemuksestani voin sanoa, että pakoon saa aina yrittää juosta, mutta ennemmin tai myöhemmin se ottaa sinut kuitenkin kiinni. Ja jos aikoinaan olisin tiennyt sen, mitä nyt tiedän, en olisi juossut. Kuinka siis oppia tekemään viisaita valintoja niissäkin tilanteissa, kun halun tunne sokaisee?

Kerron pienen tarinan omasta elämästäni. Tästä on aikaa kymmeniä vuosia, mutta muistuttaa minua vieläkin siitä, miten hölmö sitä olikaan, kun ei muka muustakaan tiennyt, siksi kerron sinulle, että sinä tietäisit ja mahdollisesti osaisit toimia elämässäsi viisaammin kuin minä aikoinaan. No niin siis se tarina...

Muistan, kun ensimmäisen kerran olin haluluonnossani kunnolla kiinni. Vaatteet ja ulkoinen "koristaminen" oli aikaoinaan aikamoinen heikkouteni. Saatoin ostaa paidan viikon ruokarahoillani ja elää loput kuusi päivää pelkällä vedellä ja kaurahiutaleilla, vain sen takia, että sain sen yhden paidan, joka jo seuraavana päivänä aiheutti katumusta ja vähänajan päästä näyttäytyi myös käyttökelvottomaksi nyppyineen ja kiertävine saumoineen.

Todella fiksua ja filmaattista toimintaa, kuten äitini olisi varmasti sanonut, jos hän olisi tiennyt.

Tämä kuvio toistui elämäni aikana lukuisia kertoja. Milloin oli kymmeniä kelloja, kun se yksi ei tuottanut sitä toivottua tyydytystä. Milloin kymmeniä laukkuja, kenkiä, housuja jne. Milloin sivusta sain katsoa, kun yhdelle ei enää riittänyt vain yksi pullo illalla, vaan se muuttui kahdeksi, kolmeksi ja lopulta koko koriksi... halu oli muuttunut himoiksi. Ja pidin sitä täysin normaalina toimintana meillä ihmisillä.

Mekanismi on kuitenkin ihmisestä riippumatta aina sama, on sitten kyseessä nainen tai mies ja kohde mikä tahansa. Taustalla on perustyytymättömyys elämään, joka voi johtaa myös masentumiseen ja moniin muihin sairauksiin. Ja kuka aitoa tyytyväisyyttä elämään voi tuoda, ellei ihminen itse? Hyvä kysymys.

Kalliit oppirahat maksoin ennen kuin tajusin, että en voi koskaan saavuttaa tyytyväisyyttä tai kokea pidempiaikaista mielihyvää, ennen kuin oppisin olemaan tyytyväinen itseeni ja ennen kaikkea reagoimaan fiksummin elämässäni ilmeneviin asioihin. Ei enää pakoilua, maton alle lakaisemista, epärehellisyyttä tai pelon sanelemaa suhtautumista, vaan tarkka katsaus peiliin, kohtaamaan asiat sellaisena kuin ne ovat ja muuttamaan niitä, mitä voi muuttaa ja joita ei voi muuttaa, niin oppia suhtautumaan niihin toisin.

Sain arvokkaan oppiläksyn, jonka olisin valmis kitumaan uudestaan,

mikäli tarvis vaatisi, oppiakseni sen aidon merkityksen.

Meillä on joka hetki mahdollisuus valita. Punnita halumme kohteita sen suhteen, että tarvitsemmeko kyseistä kohdetta vai haluammeko sen vain peitelläksemme jotain muuta? Kun oppii erottamaan nämä asiat toisistaan, voi alkaa kokemaan aitoa iloa ja tyytyväisyyttä siitä, mitä jo on. Ja mikä parasta, jää paljon enemmän aikaa myös itselle, läheisille ja muuhun järkevään toimintaan, sen sijaan, että pyörisi kaupoissa, verkossa, joisi itsensä zombiksi tai laittaisi sokeripiikistä aivonsa narikkaan.

Opi siis olemaan tietoinen valinnoistasi, sillä silloin kykenee havaitsemaan tekojensa seuraukset etukäteen ja voi kokea myös aitoa onnellisuutta.

Lämpöisin halauksin

Eva H.

Uusimmat kirjoitukset blogissa

Lue kuulumisia tai mikä on uutta hyvinvoivan mielen kehittämisessä

Haluatko kommentoida tai jaa ystävällesi?