Rakastan ihmisten tarkkailua, heidän ilmeiden tutkimista, käyttäytymistapojaan ja puheittaan. Miksikö? Koska tällöin voin oppia itsestäni paljon lisää. En tee sitä siinä mielessä, että tuntisin olevani parempi tai huonompi muita, vaan olen havainnut, että tämän avulla voin nähdä itsestäni lukemattomia uusia puolia, joita en aina edes tiennyt olevan olemassakaan.

Kerronpa sinulle pienen elävän esimerkin, jonka yhtälössä olin mukana, kuin flubber hyytälöpurkissa ilman ulospääsyä. Sellainen vihreä, limainen ja tarttuva massa, joka ei halua päästää irti otteestaan.

No niin, joku aika sitten olin yhdessä tilaisuudessa mukana, jossa muisteltiin erästä henkilöä. Paikalla oli siis lukuisia ihmisiä, joista osa tunsivat toisensa entuudestaan, kun taas toiset olivat tuntemattomia toisilleen. Tilaisuus oli kaunis ja koskettava, mutta myös suuria tunteita herättävä, sillä hyvä, etten kesken kaiken halunnut vajota penkin alle piiloon tai repäistä edes pöytäliinan kasvojeni suojaksi, sillä niin paljon HÄPESIN.

En itseäni, vaan erästä mukana ollutta ihmistä. Siinä tilanteessa ollessani en oikeasti tiennyt järkevämpääkään tapaa toimia, kuin purra huuleni kovaa yhteen ja niellä kaikki sanani niin syvälle itseeni, ettei pyörremyrsky pääsisi kehittymään hävittäväksi tornadoksi. Oletkohan sinä ollut koskaan vastaavanlaisessa tilanteessa mukana, että olet hävennyt toista ihmistä niin paljon tahtoaksesi juosta pois paikalta, silleen lomittain hitaasti astuen taaksepäin tai näkymättömästi hiipien nurkan taakse? Minulle tämä "kohtaus" oli elämäni ensimmäinen kerta.

Mietin, että olinko edes hereillä vai näinkö painajaista? Kun asiaa todella pitkään pohdin, niin ensin tietysti ajattelin sitä, että miksi minä häpesin toisen ihmisen puolesta? Koska jos yrittää älyllisesti ajatella, niin eihän siinä ole mitään järkeä, mutta itse en usko sattumiin, vaan siihen, että kaikella on tarkoituksensa.

Niinpä pohdin ja mietin. En ollut vihainen tuolle hölmölle, joka halusi tehdä itsestään keskipisteen tavalla tai toisella, ennemminkin kävi sääliksi. Mutta sääli, miten se yleisesti käsitetään, ei ollut "sairautta", vaan pikemminkin surua siitä, että toinen ihminen ei ymmärtänyt, mitä hän itselleen teki.

Tajusin tämän paradoksin vasta paljon myöhemmin mietintämyssyni heittämillä oivalluksilla. Ymmärsin, että ihmisenä usein toimimme juuri päinvastoin niiden asioiden suhteen, mitä todella haluaisimme saavuttaa. Kun mietin seurauksia, jotka tästä episodista tuli olivat ne surullisia, sillä moni ihminen käänsi lopulta selkänsä ja heidän ajatuksensa kykeni lukemaan kirkkaasti heidän hyvin kammattujen hiustensa päältä. He halusivat alkaa välttelemään ja lopulta pyrkivät olemaan luomatta edes mitään katsekontaktia kyseistä henkilöä kohtaan ja lopulta hän jäi yksin ihmisten keskelle.

Mietin, että tämä oli siis seurausta hänen käyttäytymisestään ja omalla tavallaan täysin oikeutettua. Vai oliko? Niinpä pääsin mietteissäni seuraavaan kohtaan, mikä mahdollisesti oli se syy hänen käyttäytymiselleen? Taas myssy päähän ja saunan lauteille puntaroimaan lisää. Tajusin, että kyseinen ihminen kaipasi huomiota, ehkä hyväksyntää ja tulla nähdyksi/kuulluksi, mutta menetelmä oli hänellä täysin väärä. Ja tapa millä hän toimi aiheutti juuri toisenlaisen reaktion muissa ihmisissä. Eli lopputuloksena hän sai kokea vielä enemmän hylätyksi tulemista, yksinäisyyttä ja ymmärtämättömyyttä.

Joka johti hänen kohdalla uuden katkeruuden syntymiseen, ärtymyksen lisääntymiseen ja pahimmassa tapauksessa pitkävihaisuuden pauloihin joutumiseen vain ja ainoastaan sen takia, että hän ei kyennyt näkemään toimintansa vaikutuksia elämässään. Ja pidän sitä surullisena, koska omasta kokemuksestani voin sanoa, että tiedän mihin se pahimmillaan voi johtaa.

Kuvituskuva: Shutterstock.com

Palatessani tästä tilaisuudesta kotiin kasvot vihreänä, en siis kateudesta tai pahasta olostani, vaan yksinkertaisesti siitä, että koetin pitää oman mieleni tyynenä ja rauhallisena siihen asti, kunnes pääsisin "nurkkaani" miettimään koko tämän kuvion ymmärtämistä. Kun vihdoin ja viimein osasin punoa punokset yhteen, niin tajusin, että ei, minä en voi olla hänelle vihainen, enkä voi syyttää häntä käytöksestään, koska hän vain pyrki saamaan itselleen sitä, mitä kaipasi. Eli rakkautta ja myötätuntoa osakseen.

Joten siinäpä sainkin käyttää monenlaisia keinoja mieleni sisällä, että kykenin osoittamaan hänelle lähimmäisenrakkautta ajatuksissani ja tulevissa jälleennäkemisissä.

Mitä siis opin tästä? Harjoita kärsivällisyyttä ja opettele näkemään niitä mahdollisia syitä, joiden seurauksia olet voinut havaita ympärilläsi. Ja olen aidosti iloinen siitä, että sain nähdä tämän kaiken, koska en voi olla itsestäni sata prosenttisen varma sen suhteen, etten koskaan käyttäytyisi missään yhtä hölmösti ja silloin toivoisin, että paikalla olisi edes joku, joka voisi suoda tällöin minullekin edes yhden kauniin ajatuksen.

Lämpöisin halauksin

Eva H.

Uusimmat kirjoitukset blogissa

Lue kuulumisia tai mikä on uutta hyvinvoivan mielen kehittämisessä

Haluatko kommentoida tai jakaa ystävällesi?