Nyt nousi tukka niin pystyyn!!!

Mietin, että montakohan kertaa ihminen kerkeää hermostumaan tai jopa suuttumaan elämänsä aikana? Riittääköhän sen laskemiseen kaikki sormet ja varpaat? Minun ei ainakaan.

Muistan, kun äitini kanssa nuoruudessani jostain kinattiin (en kyllä muista enää aihetta), mutta kuitenkin, niin pystyin olemaan kokonaisen kuukauden "mykkäkoulussa" hänen kanssaan. Se on elämäni ennätys ja sekin loppui siihen, kun isäni tuli sovittelemaan välejämme. En myöskään muista sitäkään, että kumpi meistä puhui toiselleen ensin minä vai äitini, mutta hyvä, että sopu tuli ja en muistele menneitä sen enempää.

Olen monesti huomannut elämäni varrella, että vaikka välillä tukka nouseekin pystyyn, tavallinen ihminen kun olen, niin jälkeenpäin hymyilyttää oma hölmöily. Siinä tilanteessa se ei tietenkään hymyilytä, koska ei aina ymmärrä toisten ihmisten reagoimistapoja, selityksiä tai selittämättömyyttä, niin se pistää sauhun tulemaan korvista ja silmät pyörimään päässä. Onko yhtään tuttua tunteilua?

Kuvituskuva: Shutterstock.com

Viimeksi tänään olen taas saanut tätä asiaa pohtia. Jos toinen ei esimerkiksi pitäisi sinusta, töistäsi tai tekemistäsi, niin miksi siitä tulisi hermostua? Ei miksikään, sen tiedän, mutta ymmärrykseni loppuu aina siinä kohtaa, jos pitämättömyyteen vaikuttaa toisen ihmisen persoonallisuus eikä esimerkiksi työn jälki. Siinä on iso ero ja tätä harvemmin huomaamme erottaa.

Joten seuraava oppiläksy minulle onkin hyväksyä toisen tietämättömyys, hänen mahdollinen pelkonsa ottaa asioista enemmän selvää ja ymmärtää, että kaikki eivät ole kykeneviä erottamaan ihmistä ja hänen tekemisistään. Tämä on yksi iso syy miksi ihminen ei kykene mm. antamaan anteeksi, koska teko & ihminen on laitettu aina samaan pakettiin.

Se kuukasi äitini kanssa riitti mykkäkoulu kokemuksesta ja sen jälkeen en ole sitä pyrkinyt edes harrastaan. Mutta sallin sen silti toiselle ihmiselle, mikäli hän haluaa sitä minun kanssani omissa oloissaan harjoittaa. Enhän kuitenkaan voi kenenkään päätä väkisin kääntää, enkä edes halua. Jokainen saa tehdä omat ratkaisunsa sen suhteen, että haluaako elää laadukkaampaa elämää vain olla mykkyytensä vanki ja istua koulunsa pulpetissa.

Tällaista se elämä on. Joka päivä sitä saa uusia harjoituksen kohteita...ja varsinkin silloin, kun niitä vähiten odottaa. Se mikä on ollut hienoa havaita, että vaikka tukka nousee välillä pystyyn ja on sojottaa kohti kattoa, niin enää se on siinä asennossa vain hetken aikaa. Joten harjoitus ilmeisesti tekee mestarin ennemmin tai myöhemmin. Ja mikä parasta, ei tarvitse olla omaa hölmöyttään allapäin tai masentua.

Olen nykyisin aina kiitollinen uudesta kampauksestani, sillä silloin minulla on mahdollisuus alkaa selvittämään sitä harjallani sileäksi.

Lämpöisin halauksin

Eva H.

Uusimmat kirjoitukset blogissa

Lue kuulumisia tai mikä on uutta hyvinvoivan mielen kehittämisessä


Haluatko kommentoida tai jaa ystävällesi?